Siipiensä alla

Heimo Enbuska | 30.6.2015 14.34

Kuikkaemo, kahden kaikkialle ehtivän pienen poikasen emo näytti itsekin uinahtaneen peilityynen veden pinnalle. Siivellään se oli peittänyt selkäänsä kiivenneet kaksi uupunutta poikastaan, jotka vielä hetki sitten viilettivät emonsa ympärillä touhukkaana ja alituiseen piipittäen.

Koko kesäinen maisema ja vesilintu poikasineen huokuivat rauhaa ja levollisuutta. Kaikki tämä kutsui katselijan ajatuksiin mielikuvan Jumalasta, lupauksen siitä, millainen hän on: ”Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.” (Ps. 91:4)

Istuin 1990-luvun lopulla länsiruotsalaisen lammen rannalla muka ongella. Rikkoutumattoman hiljaisuuden keskellä aloin yllättäen kuulla itseänikin. Rukous, joka sisimmässäni nousi pinnalle, ei ollut kaksikymmentä vuotta seurakuntia palvelleen ”ammattiuskovaisen” rukousta viran puolesta, eikä se liittynyt jumalanpalveluksiin tai tehtävien hoitamiseen. Se oli unohdetun ihmsen ikävää, kaipausta tulla näkyväksi ja kuulluksi.

Mielessä vilisivät lukemattomat kuvat menneiltä vuosilta; kuvia konferensseistä ja seminaareista, joissa yhä uudelleen oli sitouduttu kulloinkin silloin esille nostettuihin tavoitteisiin. Mukana oli ollut paljon vilpitöntä yritystä, mutta jo kohta oli tullut jokin toinen painotus, idea, visio tai ”aalto”, joka jätti varjoonsa kaikki aikaisemmat kokemukset.

Parissakymmenessä vuodessa tiedonkulku oli nopeutunut hurjasti. Se, mitä tapahtui toisella puolella maailmaa, tuli livenä näyttöruudulle internetin kautta. Se merkitsi myös sitä, että eilen Floridassa koetun siunauksen piti olla viimeistään ensi viikolla totta myös meidän seurakunnassamme. Ja kuinka kipeästi sitä kaivattiin, että jos kerran muillakin, niin miksei myös meillä? Noista kysymyksistä tuli kai osa pastorin identiteettiä. Huoli imeytyi kuin huomaamatta nahkan alle ja ”hengellinen huoli” kietoi otteeseensa koko elämän.

Jossakin vaiheessa yritin irtiottoa. ”Lähteekö veli etsimään Herraa?” kysyi muuan seurakuntalainen, kun oli kuullut minun ottavan pari päivää vapaata. ”Kunpa löytäisin ensin edes itse”, huomasin ajattelevani, vaikka en sitä silloin ääneen uskaltanutkaan sanoa.

Olin ollut joitakin aikoja poissa tutusta roolistani. Työ siirtosuomalaisten kanssa oli pastorin työtä sekin, mutta kaukana kaikesta siitä, missä olin vuosia ollut mukana. Ja tuona päivänä tuon länsiruotsalaisen metsälammen rannalla havahduin tähän outoon kokemukseen: uskallukseen kuunnella omaa sisintäni. Siihen hiljaiseen rukoukseen ei sekoittunut pastorin roolille ominainen huoli hengellisestä työstä. Kuiskaus ei ottanut kantaa hengellisiin virtauksiin eikä siihen, mitä maailmalla tapahtuu. Sillä ei ollut kerrottavanaan maailmoita muuttavia ideoita ja ilmestyksiä, ja silti se oli arvokas omana itsenään.

Lintuemo kaikessa rauhassa tyynen järven tummalla pinnalla taivutti kaulansa tunkien omankin päänsä siiven alle poikasiaan lähelle.

”Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.” Jokin sisimmässäni iloitsi siitä yksinkertaisesta, levollisesta tietoisuudesta. Hän on lähellä ja hän kutsuu minut lähelleen siipiensä alle.

Aiheet: Rukous

Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori, joka on julkaissut myös useita levyjä sekä kirjoja.

Yksi kommentti "Siipiensä alla

Matti O. Karvinen 28.7.2015 20.45

"Lähteekö veli etsimään Herraa?". Tuo on minusta keskeinen kysymys pastorin ja veljen elämässä.

Jeesus sanoi, että "ilman minua te ette voi mitään". Onko minulla sitten joku mielestäni pätevä syy olla pitämättä Toista Puolustajaa, eli Herraa, itseäni suuremmassa asemassa kohdatessani lähimmäisiäni? Onko Herra minussa, mutta minä en ole Hänessä? Estänkö omalla ajattelullani ja arvojärjestelmälläni Herraa kohtaamasta lähimmäistäni minun kauttani? Olenko rypistänyt Jumalan rakkauskirjeen taskuuni, kun minun tulisi itse olla tuo kirje?

Omalta kohdaltani olen "Herran etsimiseni" jättänyt toivottomana hankkeena itselleni jättänyt Jumalan löytämäksi antautumiseksi joka päivä. Silloin jaksan rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa lähimmäistäni, kuten minut on tehtykin: Sileäksi ja rypistymättömäksi Jeesuksen kirjeeksi.

Kommentoi "Siipiensä alla"

Antamaasi sähköpostiosoitetta ei julkaista sivustolla.

Anna osoite täydellisessä muodossa (esim. http://www.oma-osoite.com)

 

Haluan saada tiedon uusista kommenteista antamaani sähköpostiosoitteeseen.

  ______    ______    _  _     _____    __   __  
 /_____//  /_   _//  | \| ||  |  ___||  \ \\/ // 
 `____ `    -| ||-   |  ' ||  | ||__     \   //  
 /___//     _| ||_   | .  ||  | ||__     / . \\  
 `__ `     /_____//  |_|\_||  |_____||  /_//\_\\ 
 /_//      `-----`   `-` -`   `-----`   `-`  --` 
 `-`