Helluntaiherätys sai alkunsa helluntaikokemuksesta

Helluntaiherätyksen katsotaan alkaneen vuonna 1901 Yhdysvalloissa, josta se levisi vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä ympäri maailman. Hengellisen liikehdinnän alkuunpanijana oli niin sanottu helluntaikokemus: Pyhällä Hengellä täyttyminen sekä kielilläpuhumisen ja muiden armolahjojen esiintyminen. Liikkeen nopea kasvu on ollut 1900-luvun kirkkohistorian erityisilmiö.

Helluntaiherätyksen syntymisen taustalla vaikuttivat 1700- ja 1800-lukujen suuret herätykset Euroopassa kuten pietismi, metodismi ja kirkolliset herätysliikkeet sekä Amerikan baptismi ja erilaiset pyhitysliikkeet. Maaperän helluntailaisuuden tulolle Suomeen valmistivat täällä aikaisemmin vaikuttaneet vapaat suunnat kuten baptistit ja vapaakirkolliset.

Myös aikaisempi karismaattinen liikehdintä pohjusti tietä helluntailaisuudelle. Kirkkohistoria kertoo monista karismaattisista ilmiöistä ja Pyhän Hengen vuodatuksista kautta aikojen. Apostolien teoissa kuvattuja Pyhän Hengen ilmenemismuotoja kuten kielilläpuhumista, profetoimista ja sairaiden parantumista rukouksen avulla oli tavattu Suomessakin aikaisemmin muiden muassa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden alkuaikoina.

Näitä karismaattisia ilmiöitä koettiin vuonna 1906 myös Amerikassa, Los Angelesissa. Eri puolilta maailmaa käytiin tutustumassa liikehdintään. Pohjoismaiden seurakuntiin uuden herätyksen toi Amerikassa käyntinsä jälkeen englantilaissyntyinen, Norjassa toiminut metodistipastori, Thomas Ball Barratt. Hän vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1911.

Liikehdinnästä omaksi uskontokunnaksi

Barrattilla, kuten muillakaan helluntaiherätyksen alkuaikojen vaikuttajilla, ei ollut aikomustakaan perustaa uutta uskonsuuntaa. Hän halusi, että karismaattinen aalto voisi vaikuttaa jo olemassa olevien kirkkojen kautta. Karismaattisia ilmiöitä ei kuitenkaan ymmärretty vanhoissa kirkkokunnissa, joten Pyhällä Hengellä täyttymisen kokeneet uskovat joutuivat lähtemään seurakunnistaan. Syntyi uusi herätysliike, jota alettiin kutsua helluntaiherätykseksi.

Näin tapahtui myös Suomessa. Kesällä 1912 karismaattisuudesta innostuneet ottivat ensimmäiset askeleet erillisen herätysliikkeen tiellä: pidettiin kastetilaisuuksia, vietettiin ehtoollista ja jopa lähetettiin oma lähetyssaarnaaja. Myös Barrattin lehti Korsets Seier alkoi ilmestyä suomeksi nimellä Ristin Voitto. Vuosina 1912-1914 helluntailiike levisi voimakkaasti baptistien keskuuteen muiden muassa Karjalassa. Leviämisen myötä kesäjuhlat ja raamattupäivät saivat yhä suuremman merkityksen. Suomen ensimmäinen helluntaiseurakunta, Helsingin Siiloan-seurakunta, perustettiin vuonna 1915.

Helluntaiherätyksen Suomeen tuonut T. B. Barratt oli alkuun lapsikasteen kannalla. Niin sanottu uskovien kaste vakiintui kuitenkin helluntaiherätyksen oppiin Tukholman Filadelfia-seurakunnan pastorin Lewi Pethruksen kautta, joka toi pohjoismaalaiseen helluntailaisuuteen entistä selvemmän baptistisen vaikutuksen. Yhteisestä kokemuksesta alkanut ja opillisesti epäyhtenäinen karismaattinen liike alkoi saada kiinteämpää muotoa niin organisatorisesti kuin opillisesti. Mitään kansainvälistä organisaatioita ei kuitenkaan syntynyt.

Helluntaiherätyksen kasvu Suomessa

Edelleenkin helluntaiseurakunnat eri maissa ovat pääosin kansallisia ja täysin itsenäisiä. Siten niissä on myös opillisia korostuseroja. Erityisesti Pohjoismaiden helluntailiikkeet ovat varjelleet itsenäisyyttään, eivätkä kaikki ole järjestäytyneet kansallisiksi kirkkokunniksi. Suomen helluntaiherätyksen sisälle perustettiin vuonna 2002 Suomen Helluntaikirkko -niminen uskonnollinen yhdyskunta. Siihen kuului vuoden 2013 lopussa noin 17 % suomalaisista helluntaiseurakunnista.

Helluntaiherätys on myös Suomessa kasvava liike. Vuonna 1950 Suomen helluntaiherätykseen kuului 15 300 jäsentä, ja 1970-luvun alussa jäseniä oli jo 29 600. Vuoden 1985 lopussa seurakuntia oli yhteensä 191 ja niissä jäseniä 42 500. Seurakuntien määrä Suomessa on ollut jatkuvasti kasvussa, ja tällä hetkellä suomen- ja ruotsinkielisiä helluntaiseurakuntia toimii yhteensä 265. Vuoden 2013 lopussa jäsenmäärä suomen- ja ruotsinkielisissä seurakunnissa oli kaikkiaan noin 50 000.