Helluntailiike kokoaa uskovia vuotuisiin suurtapahtumiin

Helluntaiherätyksen merkittävin vuotuinen tapahtuma on Keuruun Iso Kirja -konferenssikeskuksessa järjestettävä Juhannuskonferenssi. Helluntaiseurakuntien monipuolinen kesäjuhla kokoaa yhteen vuosittain noin 30 000 vierailijaa.

Lisäksi Konferenssikeskuksessa järjestetään kaksi muuta suosittua suurtapahtumaa: kaikenikäisille suunnattu hengellisen musiikin Iso Soitto -festivaali heinäkuun lopulla ja Youth Celebration -nuorisofestivaali elokuussa.

Yhteisten suurtapahtumien lisäksi helluntailiikkeen työntekijät ja vapaaehtoiset vastuunkantajat kokoontuvat vuosittain Talvipäiville, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita ja siunataan uudet työntekijät tehtäviinsä. Tapahtuman tarkoituksena on tukea ja vahvistaa paikallisseurakuntien pastoreita sekä seurakunnissa tehtävää työtä. Perinteisesti alkuvuodesta pidetyt Talvipäivät siirtyvät vuonna 2015 syksyyn, jolloin tapahtuman nimi muuttuu Syyspäiviksi.