Helluntailaiset juhlivat joulusta helluntaihin

Helluntailiikkeessä juhlitaan tärkeimpiä kristillisiä juhlapyhiä: joulua, pääsiäistä ja helluntaita. Joulu ja pääsiäinen keskittyvät Raamatun ydinsanomaan, Jeesuksen sovitustyöhön.

Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että Jumala loi alun perin ihmiset elämään paratiisissa yhteydessä häneen. Syntiinlankeemus rikkoi tämän yhteyden, ja ihmiset saivat kadotustuomion. Yhteyden palautumiseksi oli välttämätöntä, että Jumala teki pelastussuunnitelman ja lähetti oman poikansa maailman syntien sovittajaksi.

Jouluna pelastussuunnitelma alkaa toteutua, kun Jeesus syntyy ihmiseksi. Vapahtajan syntymäpäivää vietetään helluntaiseurakunnissa monenlaisin joulukonsertein ja joulujuhlin. Useissa seurakunnissa järjestetään myös erilaisia joulutapahtumia ja yhteislauluiltoja.

Pääsiäisen aika kertaa pelastussuunnitelman täytäntöönpanon keskeisimmät tapahtumat: Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin, viimeinen ateria opetuslasten kanssa, ylimmäispapillinen rukous, Juudaksen petos ja Jeesuksen kärsimys, Jeesuksen ylösnousemus ja ilmestyminen opetuslapsille. Vaikka pääsiäinen on helluntailaisille virallisen kirkkovuoden tavoin vuoden tärkein juhla, seurakuntien pääsiäisjuhlallisuuksissa ei ole yhtä vahvoja perinteitä kuin joulun vietossa. Viime vuosina helluntailiikkeessä on kuitenkin pyritty vahvistamaan pääsiäisen merkitystä juhlapyhänä, ja on järjestetty esimerkiksi laajamittaisia pääsiäistapahtumia.

Kolmannesta tärkeimmästä helluntaiherätyksen juhlapyhästä, helluntaista, kerrotaan Apostolien teoissa. Ensimmäisenä helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin koolla olevan kristittyjen joukon ylle ja nämä alkoivat puhua uusilla kielillä. Helluntaiherätyksessä uskotaan, että myös tänä päivänä Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi. Oppi Pyhän Hengen kasteesta on helluntailiikkeen keskeisiä tunnuspiirteitä. Kuitenkaan helluntaita ei yleensä juhlita seurakunnissa pääsiäisen tai joulun tavoin. Liikkeen sisällä onkin keskusteltu helluntain nostamisesta merkittävämmäksi juhlapyhäksi.

Juhlapyhien viettämistä tärkeämmäksi helluntaiherätyksessä nähdään kuitenkin se, että kristillisten juhlien sanomaa pidetään esille pitkin vuotta. Tämän kiteyttää vanha joululaulu sanoihin: "Voit joulun elää joka päivä vaan ja parhaat vuotes tulet tuntemaan, jos vain Joulun Lapsi saa sydämessäs asustaa, niin silloin joulu luonas aina on." (Suom. san. Katri Kosonen).